Suksivoiteiden kuningas jo vuodesta 1952

Epäonninen hiihtoretki vuonna 1949

Kolme nuorta kemistiä oli vaikeuksissa suksiensa kanssa Lapin kevätkeleillä vuonna 1949. Välillä sukset eivät luistaneet, välillä ne eivät pitäneet ja välillä ne jäätyivät. Iltaisin voimia kerätessään miehet miettivät voisiko voitelua kehittää paremmaksi.   
Toimivien voiteiden tarve oli huutava ja perusidea oli olemassa. He päättelivät, että uuden aikakauden voiteet oli kehitettävä synteettisistä raaka-aineista, jotka olisivat aina tasalaatuisia.   Kahden vuoden uurastus Teknillisen korkeakoulun kemian laboratoriossa tuotti tulosta. Uusista raaka-aineista ja uusin menetelmin tehdyt voiteet toimivat lupaavasti testeissä.

Helsingin Olympialaisten valontuoja 

Yksi epäonnisen Lapin-retken hiihtäjistä, DI Aarne Mahnala perusti Oy Redox Ab:n hoitamaan voiteiden valmistusta. Yrityksen ensimmäinen tuote ei ollut kuitenkaan suksivoide, vaan Helsingin olympiakisojen soihtu. Valmistuttuaan Rex-voiteetkin pääsivät olympiakisoihin ja ovat olleet mukana kaikissa kisoissa siivittämässä hiihtäjien menoa.   
Ensimmäiset Rexit tulivat markkinoille hiihtokaudelle 1952-53. Hiihtäjät ottivat innostuksella Rexit käyttöönsä ja Rex ryhtyi heti tiiviiseen yhteistyöhön aktiivihiihtäjien ja voidemestareiden kanssa.   Rexit toimivat hyvin ja niin kilpa- kuin kansanhiihtäjätkin ottivat ne omakseen. Muutaman vuosikymmenen aikana Rex saavutti hallitsevan aseman Suomen markkinoilla ja voiteiden vienti kattoi koko hiihtävän maailman.    

Suksivoiteiden kehityksen aallonharjalla

Voiteiden kehitystyö on ollut ja on edelleen jatkuvaa. Rexillä oli jo täydellinen ja kaikkien käyttämä, arvokisamitaleita saalistanut voidesarja, kun puusukset vaihtuivat polyeteenipohjaisiin suksiin vuonna 1974.   
Uudet Rexit olivat nopeasti valmiina. Samalla tavalla Rex on ollut ajan hermolla uusien materiaalien, silikoonien, fluorien, molybdeenien ja polymeerien käyttöönotossa.   
Yritys on muuttanut useita kertoja kysynnän ja tuotannon laajentumisen mukaan. Nyt yrityksellä on puhtaasti voidetuotantoon sovitetut tuotantotilat. Yrityksen johdossa on kemisti-DI Matti Peltonen, perustajien opinahjon oma kasvatti.