Olympico –luistovoiteet

Olympico -sarja on kehitetty RCF -sarjan yläpuolelle ja se on tarkoitettu lähinnä kilpailukäyttöön. Sitä on tarkoitus käyttää silloin kun ilman tai lumen kosteus on suuri tai kilpailureitti sisältää pitkiä ja kovavauhtisia laskuja. Olympico -sarja on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöiseksi eikä siitä ole tarvetta tehdä enää sekoituksia ellei välttämättä halua.

Olympico -sarjan luistovoiteet laitetaan yleensä RCF -voitelun päälle. Lopuksi levitetään pinnoitekerrokset. Näin saadaan sopivasti lisättyä fluorin kokonaismäärää. Muistathan kuitenkin, että korkeafluoriset vahat eivät yleensä kestä niin hyvin kulutusta kuin matalampifluoriset.

Voitelu Olympico -luistovoiteilla

Alkutoimet ja pohjustus

Aloittaessasi voitelun mille tahansa kelille, puhdista sukset ensin vanhoista voiteista siklaamalla ja karhunkielellä hangaten. Myös pohjustusparafiinilla voidaan tehokkaasti poistaa vanhat voidejäämät. Pohjustusparafiini nro 491 on suunniteltu sellaiseksi, että se tunkeutuu erittäin hyvin pohjan huokosiin ja imee peräänsä muut voiteet. Sulata pohjustusparafiinia suksen luistoalueille n. 125 °C raudalla ja siklaa pois kun se on vielä lämmintä. Harjaa lopuksi. Näin menetellen pohja puhdistuu hyvin voidejäämistä, eikä kuivu liikaa kuten voiteenpoistoainetta käytettäessä. Tämän lisäksi pohjustusvoidetta voidaan käyttää myös suojavahana suksien säilytyksen aikana. 

Perinteisten suksien pitovoidealue merkitään ja puhdistetaan voiteista ja tarvittaessa karhennetaan santapaperilla n:o 100 - 120 ristikkäin 45 asteen kulmassa hangaten.

Aloita pohjustus Rex -pohjustusöljyllä nro 492. Levitä ohut kerros öljyä suksen luistopinnoille ja anna imeytyä mieluiten yön yli. Pyyhi ylimääräinen öljy pois ja levitä sen jälkeen pohjustusparafiinia. Yksi käsittely pohjustusöljyllä vastaa n. 2-3 voitelukertaa. Voide–öljy -käsittelyn voi toistaa halutessaan useampia kertoja. Voitele lopuksi Rex Racing sinisellä nro 423. Anna pohjan jäähtyä ja siklaa ja harjaa hyvin kovalla nailonharjalla. Huolellinen harjaus varmistaa hyvän alustan kelivoitelulle.

Seuraavana on vuorossa kovan välikerroksen laittaminen. Pakkaskelillä suositellaan voideltavaksi 1-3 kerrosta RCF grafiittia nro 406, joka siklataan lämpimänä ja harjataan. Plus asteilla RCF -käsittely tehdään vastaavasti RCF vaaleanpunaisella, nro 405. Raudan lämpötila molemmille voiteille on 150°C. Lopuksi suksiin voidellaan normaali “alkutilanne” eli kerros Racing sinistä nro 423, siklaus ja harjaus. Tästä lähdetään etenemään vallitsevan kelin mukaan. Racing sininen toimii suoja- ja säilytysvahana, jos peruskunnostettuihin suksiin tehdään kelivoitelu vasta useamman päivän kuluttua. Jos kelivoitelu tehdään heti, voidaan Racing sininen nro 423 jättää kokonaan pois. Luistovoitelu kelin mukaan

Yleisiä ohjeita

Noudata voidepakkauksessa annettuja raudan ohjelämpötiloja! Liian kuuman raudan käyttö pilaa helposti suksen pohjan. Sukset siklataan ja harjataan kovalla harjalla kaikkien voidekerrosten välissä. Kaikkein kovimpien Olympico –voiteiden siklaaminen kylmänä on hankalaa, joten voide kannattaa siklata silloin kun se on vielä lämmintä. Fluoripinnoitteiden tarkemmat käyttöohjeet löytyvät internetistä www.rex.fi

414 Olympico keltainen +10...0 °C

karkea, jäinen lumi ja käsitelty lumi

Keltainen Olympico on tarkoitettu vanhalle, kostealle, märälle ja karkealle lumelle ja myös likaiselle lumelle. Se on suunniteltu fluoripinnoitteiden alusvoiteeksi, mutta toimii erinomaisesti myös yksin. Tämän tyyppinen voide kestää hyvin kulutusta luisto säilyy erittäin pitkään. Ensimmäiseksi kelivoidekerrokseksi voidellaan RCF vaaleanpunainen nro 405. Sen jälkeen keltainen Olympico, joka siklataan lämpimänä ja harjataan kovalla harjalla. Pinnoitteeksi TK-50 nro 485 tai TK-244 pulverina tai puristeena, nro 479/480. Luisteluherkkyyttä voidaan lisätä vielä kelin mukaisella geelillä tai TK-72 -puristeella nro 483. Keltainen Olympico voidaan voidella myös ilman alusvoiteita. Puhdista suksi karhunkielellä ja levitä 1-2 kerrosta keltaista Olympicoa, siklaa kuumana ja harjaa. Kun suksi on jäähtynyt, harjaa uudestaan ja pinnoita TK-50 pulverilla nro 485.

415 Olympico punainen +2...-2°C

uusi ja vanha kostea lumi

Punainen Olympico soveltuu käytettäväksi nollan molemmin puolin kaikilla lumityypeillä, mutta parhaimmillaan se on uudella lumella +0...-3°C. Vanhalla hienorakeisella lumella ilman kosteuden ollessa suuri sitä kannattaa kokeilla huomattavasti kylmemmälläkin, aina n. -5 °C:een saakka. Ensimmäiseksi kelivoidekerrokseksi voidellaan sininen tai violetti RCF nro 402/407. Sen jälkeen punainen Olympico. Anna voiteen jäähtyä ennen siklausta ja harjausta kovalla harjalla jokaisen voidekerroksen välissä. Pinnoitteeksi käy plus-asteilla fluoripulveri TK-50 nro 485, ja miinus-asteilla fluoripulveri TK-28 nro 485, TK-244 pulverina tai puristeena, nro 479/480 tai TK-72 -puriste nro 483. Luisteluherkkyyttä voidaan lisätä vielä kelin mukaisella geelillä tai TK-72 -puristeella nro 483.

416 Olympico violetti -0...-4 °C

uusi ja vanha lumi

Erikoisvoide kostealle uudelle lumelle ja vähemmän muokatulle vanhalle lumelle pienille pakkasille. Omalla kelillään violetti Olympico on vaikeasti lyötävissä millään muulla voiteella. Ensimmäiseksi kelivoidekerrokseksi voidellaan sininen tai grafiitti RCF nro 402/406. Sen jälkeen violetti Olympico. Anna voiteen jäähtyä ennen siklausta ja harjausta kovalla harjalla jokaisen voidekerroksen välissä. Pinnoitteeksi fluorijauhe TK-28 nro 487 tai TK-244 nro 479. Luisteluherkkyyttä voidaan lisätä vielä kelin mukaisella geelillä tai TK-72 -puristeella nro 483.

417 Olympico sininen -4 ..-10 °C

kaikki lumityypit

Sininen Olympico jatkaa sinisten Rexien menestystä. Sininen Olympico on tarkoitettu keskikoville pakkasille kaikille lumityypeille. Ensimmäiseksi kelivoidekerrokseksi voidellaan RCF grafiitti nro 406. Sen jälkeen sininen Olympico. Anna voiteen jäähtyä ennen siklausta ja harjausta kovalla harjalla jokaisen voidekerroksen välissä. Pinnoitteeksi fluorijauhe TK-28 nro 487 tai TK-820 nro 489. Luisteluherkkyyttä voidaan lisätä vielä kelin mukaisella geelillä tai TK-72 -puristeella nro 483.

413 Olympico sininen grafiitti -2 ..-10 °C

uusi huonoluistoinen lumi

Sinistä grafiittia käytetään silloin kun lumi on yleensä uutta ja huonoluistoista, aggressiivista, tuulen tuiskuttamaa tai pyryttämää lunta, jossa on “staattista sähköä”. Soveltuu leudommille pakkasille kuin grafiitit yleensä ja silloin kun ilman kosteus on melko alhainen. Ensimmäiseksi kelivoidekerrokseksi voidellaan RCF grafiitti nro 406. Sen jälkeen sininen grafiitti Olympico. Anna voiteen jäähtyä ennen siklausta ja harjausta kovalla harjalla jokaisen voidekerroksen välissä. Pinnoitteeksi fluorijauhe TK-28 nro 487 tai TK-820 nro 489. Luisteluherkkyyttä voidaan lisätä vielä kelin mukaisella geelillä tai TK-72 -puristeella nro 483.

418 Olympico vihreä -8...-15 °C

kaikki lumityypit

Vihreä Olympico on suunniteltu paikkaamaan vihreän ja valkoisen Racing Fluorin väliin jäävää aukkoa kovahkoilla pakkasilla kun lumessa on kosteutta. Voidetta ei ole tarkoitettu siis kaikkein kylmimmille ja kuivimmille keleille. Ihannealue on n. -13...-16 °C ja vitikeli. Ensimmäiseksi kelivoidekerrokseksi voidellaan RCF grafiitti nro 406. Sen jälkeen vihreä Olympico, joka siklataan lämpimänä ja harjataan kovalla harjalla. Pinnoitteeksi fluorijauhe TK-820 nro 489, tai fluoripuriste TK-72, nro 483 mieluiten korkkirullalla kiinnitettynä. Luisteluherkkyyttä voidaan lisätä vielä kelin mukaisella geelillä tai TK-72 -puristeella nro 483.

419 Olympico Molybdène -8...-20 °C

kaikki lumityypit, toimii myös likaisella karkealla vesikelillä

Olympico Molybdène 419 on tarkoitettu yksinään käytettynä koville pakkasille kaikille lumityypeille kuten vihreä Olympicokin. Ihannealue on n. -13°C ...-16°C. Lisäksi Olympico Molybdène on toimii myös karkeilla vesikeleillä geelien tai pulverien alusvoiteena. Olympico molybdeneä voidellaan 2 kerrosta kovan pohjustuskerroksen päälle, siklataan lämpimänä ja harjataan kovalla harjalla. Pinnoitteeksi fluorijauhe TK-820 nro 489. Luisteluherkkyyttä voidaan lisätä vielä kelin mukaisella geelillä tai TK-72 -puristeella nro 483.

Suositeltavat voiteluraudan lämpötilat Olympico -voiteille:

 

414 Keltainen 150°C
415 Punainen 130°C
416 Violetti 140°C
417 Sininen 140°C
413 Sininen Grafiitti 140°C
418 Vihreä 150°C
419 Molybdene 150°C

Rex-ohjevideo:
Luistovoiteen levitys voiteluraudalla:  http://youtu.be/zJmgbjDQx40